Nimetön suunn.malli-2.png

Kuunvalo syntyi kaipuusta opettaa joogaa ja tarjota henkisen kasvun työkaluja laajemmin


Vuoden 2021 lopussa oli aika ottaa askel eteenpäin - kohti unelmaa, joka syntyi unelmakirjeeseen ollessani ensimmäisessä joogaopettajan koulutuksessa Villa Mandalassa 2013 vuoden alussa. Visioissani tuolloin näin sulkevani päivän päätteeksi liiketilan oven Jyväskylässä, Asemakadulla (tuolloin en vielä edes asunut Jyväskylässä), mutta näin mielessäni kompassin ja avautuvan keskustan liikehdinnän visiossani.  Muutin Jyväskylään 2013 loppupuolella, mutta en ollut lähellekään valmis vielä edes ajattelemaan, että avaisin oman joogakoulun. Ajattelin, että haluan olla vapaa ja tehdä joogan opettamista freelancerina - silloin kun - ja siellä missä tuntui hyvältä. Kuinka ollakaan, 9 vuotta myöhemmin pitelin avaimia kädessä toimipaikkaan, joka oli vain korttelin päässä alkuperäisestä visiostani.

Muutettuani takaisin Jyväskylään 2019 olin opettanut joogaa 4 eri kaupungissa ja enemmän kuin 13 eri joogakoululla, liikuntakeskuksessa ja urheiluseurassa. Tunsin sisälläni, että pian koittaisi aika perustaa oma koulu. Mutta tässä vaiheessa minulla oli joogan lisäksi ainankin 10 rautaa tulessa. Olin barista, fysioterapeutti, valmentaja ja esiinnyin, sekä levytin bändini kanssa aktiivisesti. Tämä siis sen päälle, että opetin joogaa. Heh. 

Mutta sitten tuli 2020. Tuli pandemia. Kaikki työt, KAIKKI loppuivat kuin seinään ja samaan aikaan sain tietää, että tietää, että ensimmänen tyttäreni oli saapumassa maailmaan. Koko. Elämä. Muuttui. Arvot muuttuivat ja vapauden janon tilalle tuli tarve kasvattaa juuret syvälle maahan.

Samaan aikaan, kun kipuilin perheestä erossa oloa opettaessani joogaa Jyväskylässä ja lähikunnissa viidessä eri paikassa ja lähes joka päivä paikatakseni pandemia-ajan taloudellisia vaikeuksia, sisällä kypsyi ajatus, olisiko nyt se hetki. "Pähkähullu! Kuka perustaisi oman joogakoulun juuri kun pandemia-aika on lopuillaan?" Kuulin äänen pääni sisällä sanovan ja pudistin päätäni. Sanoin itselleni: "No jos parin vuoden päästä." Viikko tästä eteenpäin seisoin avaimet kädessä täyden remontin keskellä liiketilassa, josta tulisi jo reilun kuukauden päästä unelmieni Joogashala. Elämä on hullua (ja ihanaa) kun päästää irti lopputuloksista.

Miettiessäni nimeä tälle paikalle, joka tällä hetkellä oli vielä - no, vaikeasti hahmotettavissa kaiken remonttijätteen keskeltä, sanoin itselleni, että sen pitää olla jotain, joka jo itsessään kertoo, että nyt ei olla pelkästään kehonhuollon äärellä - olinhan pitkään halunnut, että oma joogakouluni olisi koulu, jossa voi palautumisen lisäksi puhua henkisestä kasvusta, mystiikasta ja suurista, selittämättömistä kokemuksista. Mietin kaikkea santelin, laventelin ja sanskritin kielisten nimien väliltä. En kuitenkaan löytänyt sanaa, joka olisi täysin vastannut omaa visiotani. Päätin antaa intuition hoitaa nimen etsinnän ja julistin ääneen "Ensimmäinen sana, johon kiinnitän huomiota, on tuleva joogashalan nimi!" Painelin suosikki-näkijäni, Niina-Matildan, Vesipeili -sivuille ja nostin voimakortin. Suoraluin tekstiä, kunnes silmiin pompsahti sana "kuunvalossa". 

Siitä päivästä eteenpäin olen ollut Joogashala Kuunvalon perustaja.

Näitä asioita asetin maailman kaikkeuteen toiveeksi tulevasta joogan kohtaamispaikasta:

* Kuin keidas kaupungin keskellä, jonne jo sisään astuessaan voi unohtaa kaiken mikä painaa hartioita.

* Niinkuin syli, johon tuntuu ihanalta laskeutua ja jonne voi itkeä huolensa pois, jos sitä kaipaa.

* Paikka, jonne jokainen voi kokea olevansa tervetullut .

* Paikka, jossa saa olla juuri sitä, mitä on.

* Paikka, jossa voi jakaa ajatuksia ja oivaltaa.

* Paikka, jossa joogaa voi harjoittaa asanan lisäksi pranayaman, meditaatiomuotojen, rentoutumisen, pysähtymisen, itsetuntemuksen, kirjallisuuden, mantrojen ja filosofian opiskelun muodossa.

* Paikka, jossa eri joogan muodot kohtaavat sulassa sovussa - niihin erikoistuneiden opettajien johdolla.

Kuunvalon opettajista löydät joogan ja henkisen kasvun työtä koko sydämellään tekeviä ohjaajia - voit tutustua Kuunvalon opettajiin tästä.

Koko sydämestäni toivon, että nämä visioni näkyvät ja myös sinulle, kuljit sitten shalan ovista sisään joogamatolle tai virittäydyit samalle taajuudelle online -joogan merkeissä.

Ja muista - ihmeitä tapahtuu juuri silloin, kun päästät toiveista irti.

 

Kiitos, että olet mukana mun matkalla ja osa Joogashala Kuunvalon (toivottavasti pitkää) tarinaa.

Rakkaudella,

Outi-Maija