Kuunvalon hathajooga on lempeä ja voimauttava matka kohti tasapainoisempaa itseä.
Mitä?
Hathajooga on tunnetuin joogamuoto maailmalla ja monen joogasuuntauksen alkulähde. Varsinainen tuntisisältö riippuukin paljon ohjaajan opiskelemasta joogamuodosta.
Hathajoogatunti koostuu klassisista joogan perusliikkeistä, asanoista sekä hengitys-, rentoutus- ja meditaatioharjoituksista. Tunnit rakentuvat jonkun teeman ympärille, joka voi olla tavoiteasana tai esimerkiksi selän, rintarangan tai lantion liikkuvuus. Teema voi myös olla henkinen, kuten rakkaus tai avoimuus.
Dynaamisilla hathatunneilla vahvistetaan ja avataan kehoa, kun pehmeillä tunneilla keskitytään enemmän pehmeään liikkeeseen ja jumien sulattamiseen. Hathajooga on kuitenkin luonteeltaan dynaamisempaa kuin esimerkiksi restoratiivinen tai yin jooga.
Sekä dynaamisilla että pehmeillä tunneilla edetään rauhallisessa tahdissa ja tehdään hienovaraista työskentelyä asanoiden linjauksien parissa. Kaikilla tunneilla korostuvat rauhallisuus ja lempeys. Tunnin jälkeen kehossa on vahva, rento, avoin ja linjassa oleva tunne. Tunti päättyy aina loppurentoutukseen.
Miksi?
Asanoiden ja hengityksen parissa työskentely vahvistaa kehoa ja rauhoittaa mieltä. Hathajooga myös lisää oman kehon tuntemusta ja itsetuntemusta ylipäänsä. Harjoitat myös läsnäolotaitoa.
inspiroi ja voimaannuttaa
parantaa unta ja keskittymiskykyä
avaa kehon solmukohtia ja vähentää jännityksiä
lisää liikkuvuutta ja notkistaa
parantaa tasapainoa
Kenelle?
Hathajooga on hyvä tunti tutustua joogaan. Tunnit sopivat kaiken ikäisille ja -kuntoisille liikkujille. Aiempaa joogakokemusta ei tarvita, sillä harjoitusta voidaan muokata jokaiselle sopivaksi; asentoja voidaan tukea tai tehdä niistä variaatioita.
Mitä muuta?
Hathajooga on vanha intialainen joogasysteemi. Nykyään käytännössä kaikki jooga, jossa tehdään asanaharjoitusta, on peräisin hathajoogasta.
Sana hatha on sanskritia, jossa ha tarkoittaa aurinkoa ja tha kuuta. Harjoituksen tarkoitus on saattaa nämä kaksi erilaista energiaa yhteen. Se tasapainottaa oloa ja rakentaa tekijästään kokonaisen.
Hathajoogasta on säilynyt useita vanhoja tekstejä, joista länsimaissa tunnetuimpia ovat Hatha Yoga Pradipika, Gheranda Samhita ja Shiva Samhita. Vähemmän tunnettuja, mutta ainakin joogamestarien T. Krishnamacharyan ja K. Pattabhi Joisin tärkeinä pitämiä oppaita ovat Yogayajnavalkya, Yogarahasya ja Yogataravali.
コメント